Aisapari

Leader-sopimus allekirjoitettu

Suomen 54 Leader-ryhmää, maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto solmivat sopimuksen paikallisen kehittämisstrategian toteuttamisesta. Allekirjoitustilaisuus pidettiin Säätytalolla ja Aisaparin puolesta nimensä kirjoittivat puheenjohtaja Marketta Kangas ja toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää. Sopimuksen toista osapuolta edustivat maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo ja Maaseutuviraston ylijohtaja Leena Tenhola.

- Paikallinen kehittämistoiminta on hyvin innovatiivista ja ketterää. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessamme on tärkeää, että kehittämistoiminnalla saadaan kasvua aikaan. Leader-ryhmien merkitys paikallisten toiminnan ja kehityksen moottorina korostuu nyt entisestään, totesi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo allekirjoitustilaisuudessa.

Kehittämistoiminnan tulokset ovat konkreettisia. Vuosina 2007–2013 Leader-rahoituksella syntyi yli 2 000 uutta työpaikkaa ja yli 800 uutta yritystä sai aloitustukea. Hankkeita toteutettiin yli 8 000. Leader-ryhmien avulla on muun muassa kohennettu ympäristöä, parannettu palveluita, lisätty kansainvälistä yhteistyötä ja innostettu nuoria toimintaan mukaan.