Aisapari

Aisapari järjestää hanketoimijoille kaksi kertaa vuodessa verkottumispäivän. Marraskuussa kokoonnuttiin Kauhavalla ryhmätöiden äärelle miettimään, miten hankkeet voivat lisätä yhteistyötä ja yhteistä näkyvyyttä.

Palautekyselyn mukaan hankevetäjät pitävät kokoontumisia tarpeellisina, koska näin saa tietoa muista alueella toimivien hankkeiden toiminnasta. Yhteistyö lisääntyy ja hyvät käytännöt välittyvät hankkeesta toiseen.

Tällä kertaa viriteltiin yhteistyötä esimerkiksi yhteisten messuosastojen merkeissä. Hyvä tilaisuus voisi olla toukokuussa Alajärvellä järjestettävät Asumista ja hyvinvointia -messut. Asiaa valmistellaan ja päätökset tehdään seuraavassa kokoontumisessa. Luvassa on myös muuta ohjelmaa.

Seuraava hankkeiden verkostopäivä pidetään ke 8.2. klo 9–12 Alajärvellä. Merkitse kalenteriin ja ilmoittaudu mukaan! Liity myös Aisaparin alueen hanketoimijoille perustettuun Facebook-ryhmään, joka löytyy nimellä Aisapariverkosto.

Hankevetäjät tekivät ryhmätöitä, teemoina yhteistyö ja yhteinen näkyvyys.