Aisapari

Aisaparin kotisivuille on avattu kysely, johon mahdollisimman monen Aisaparin alueella asuvan henkilön toivotaan vastaavan. Kysely on nimeltään Aisapari-puntari, ja sen tavoitteena on ilmapuntarin tavoin selvittää alueen asukkaiden mietteitä. Aisaparin kautta rahoitetaan satoja paikallisia kehittämishankkeita. Mutta mitä rahoilla oikeastaan pitäisi tehdä? Aisapari-puntarin tarkoituksena on selvittää, mitä Aisaparin alueen asukkaan arvostavat, pelkäävät ja toivovat, tai mitä he haluavat itse tehdä kotiseutunsa kehityksen eteen. Vastaaja saa arvioida niin kotikuntansa palveluita ja kansainvälistymistä kuin omaa onnellisuuttaan. Kysymme myös missä kunnossa on lähiympäristömme ja miten ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten elämään.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään Aisaparin tulevan toiminnan suunnittelussa. Vastauksia voidaan myös hyödyntää alueen kunnissa. Siksi vastauksia toivotaan alueen jokaisesta kylästä ja eri ikäisiltä ihmisiltä. Aisaparissa meille on tärkeää, että jakamamme hankerahoitus vaikuttaa mahdollisimman monen ihmisen elämään myönteisesti. Siksi haluamme tietää, mitä ihmiset arvostavat ja toivovat. Aisapari-puntari tullaan toistamaan 1-2 vuoden välein, niin voidaan myös tunnistaa ja seurata muutoksia ihmisten ajatuksissa.

Kysely löytyy kotisivun linkistä www.aisapari.net ja siihen voi vastata 15.3.2020 saakka.